Hoitamista vastaan minulla ei ole mitään, kunhan ei päätä aleta harjaamaan. Niin, ja kunhan harjaaja ei ole liian hellävarainen harjan käytössä, alan nimittäin kutiamaan helposti, ja silloin voi varsinkin vähänkin kokemattomampi joutua seinän ja minun väliin, siksipä minut kehotetaan laittamaan kiinni aina hoitaessa. Toisinaan taas vain olen jostain syystä niin rauhaton, että hoitaja on ihan helisemässä, kun pyörin ympyrää pää koholla ja tallon hänen varpaitaan, välillä vahingossa, välillä ihan tahallani... Ja pään harjaamista sitten inhoan, hoitajan pitää tietää mitä tekee, kun käy pääni kimppuun, ja näytettävä, kuka määrää, sillä muutoin palkaksi ei saa kuin joukon kipeitä mustelmia hampaistani. Kaviot annan puhdistaa, usein jopa nostan jalan, kun vain kaviokoukun kanssa lähemmäs tulee, enkä ihan heti ryhdy jalkojani irti repimään, en minä helposta väsy. Harjan selvittely on taas niitä juttuja, josta en oikein pidä, ja se saa minut tuon tuosta hermostumaan. Häntää saa kyllä minun puolestani selvitellä, jos se ei vain liikaa haittaa minua. Osaan minä toki olla myös oikein mukava, mikäli vain haluan. Toisinaan pyrin tökkimään ja hamuamaan hoitajaa, ja kyhnytän päätäni häneen. Silloin vain ihmisten työ vaikeutuu... Suitsien laitosta yritän parhaani mukaan tehdä vaikeaa, mutta lähes kaikki, jotka minulle suitset laittaa, saavat pääni alas, vaikka sitä kuinka nostelisin. Yleensä en silti koskaan purista hampaitani kiinni, vaan annan kiltisti laittaa kuolaimet suuhuni, mutta odotahan, jos niitä ei ole talvisin varsinkin lämmitetty, ei niitä suuhuni saa millään. Ja niin, minulla käytetään lähes aina martingaalia. Satulan annan laittaa kiltisti, eikä minulla ole tapana pullistellakkaan. Kärryjen kanssa en onneksi ole joutunut tekemisiin.

 

Huomaan heti, onko taluttaja kokematon, vai kokenut. Jos ihminen on kokematon, eikä osaa pitää varaansa, alan oitis rynnimään ja repimään milloin mihinkin suuntaan, ja yleensä pääsenkin tällöin irti, siksipä minua ei anneta juuri koskaan oikeastaan juuri kenenkään talutettavaksi. Se on minusta kyllä harmillista, mutta minkäs sille voi. Kokeneemmat ja minut hyvin tuntevat osaavat varautua, ja saavat pidettyä minut kurissa. Silloin yleensä sitten tyydyn vain katselemaan ympärilleni ja kävelemään kiltisti vierellä. Tosin jos tamma tulee näköpiiriin, yleensä aina alan hörisemään ja pyörähtelemään niin, että taluttaja on välillä jäädä jalkoihin.

 

Juoksuttaminen on minusta aika hauskaa, kun saa päästää paineita pois. Tottelen välittömästi ihmisen ohjeita, vaikkakin pitäisi hidastaa. Ehkä se onkin ainut asia, jota ihan kokematonkin voi minulle tehdä.

 

Viihdyn kyllä yksinänikin, mutta en seuraakaan pahaksi laita. Jotkut eivät pidä pomottelustani, mutta toiset taas alistuvat helposti. Joillekkin minä yksinkertaisesti itse alennun, eikä sekään mitään kamalaa ole. Jos olen tarhassa yksinäni, yleensä syön, tai jos olen jo syönyt tarpeeksi, katselen tallipihalle ja ravailen. Jos taas minulla on jotain kavereina, voin tehdä oikeastaan mitä vain. Jostain syystä minua kiehtoo erikoisesti shetlanninponit, niiltä kun löytyy tarmoa ja rohkeutta.

 

Kuljetusauto on minusta aika jännä kapistus. Yleensä kävelen sinne muitta mutkitta, mutta joskus kertakaikkiaan en vain halua mennä traileriin. Silloin on ihmisillä keinot vähissä, kun en edes kauran avulla koppiin mene. Mutta jotenkin minä sinne aina päädyn, en itsekkään tajua oikein miten, sitten vain huomaan seisovani trailerin sisällä. En jaksa seistä kovin pitkiä matkoja, ja sen kyllä ilmoitan metelöimällä, muulloin pysyn kyllä hiljaa. En tykkää syödä kuljettaessa, mutta seurasta pidän. Alastuloissa saatan vähän ryntäillä, kun innoissani kiirehdin ulos.